lauantai 12. syyskuuta 2015

Koulun alusta ja uudesta kodista

Heippahei pitkästä aikaa!

Blogi on ollut kesähorroksessa muutaman kuukauden! Olin kesän Helsingissä tekemässä töitä, joten en viitsinyt blogiakaan päivittää, aiheena kun nyt kuitenkin on elämä Tallinnassa. Ajatuksissa on tehdä postaus sekä mun kesäduunista että huikeasta reissusta Latviaan ja Liettuaan, mutta näin alkuun kirjoittelen ihan vaan lyhykäisesti, kuinka tämä syksy on pyörähtänyt käyntiin.

Kotikulmilla aurinkoisen syyspäivän iltana

Tärkeimpänä, koulu alkoi syyskuun alussa ja ensimmäisenä piti tietysti valita syksyn kurssit. Näin tokan vuoden opiskelijoina meillä on paljon vähemmän pakollisia kursseja joten ahnehdin omaan lukkariini todella mielenkiintoisen kuuloisia kursseja, muun muassa Communication and Society, Journalistic Documentary sekä Public Relations Theory. Latasin netistä uusimman version meidän Media Ethics -kurssin kirjasta ja oon selaillu sitä ihan into pinkeenä, heh! Tosi ihanaa myös nähdä koulukavereita pitkästä aikaa.

Toiseksi tärkeimpänä, muutettiin Kerttulin kanssa uuteen ihanaan kotiin tänä syksynä! Irtisanottiin vanhan asunnon vuokrasopimus keväällä, löydettiin tää uus kuin ihmeen kaupalla ja raahattiin meidän astiat sun muut tavarat tänne kesäksi. Edellinen asunto oli kiva, mutta sähkö-, vesi- ja lämmityslaskut nousivat ihan tähtitieteellisiin lukemiin, joten meillä ei ollut varaa asua siellä. Täällä uudessa lähes kaikki kulut sisältyy vuokraan, eli ei pitäis tulla mitään ylläreitä. Meidän uusi koti on ihanihan keskustassa, Stockmannin ja Vintage Humanan ja kissakahvilan ja Keskturgin vieressä, täältä kävelee 10 minuuttia yliopistolle, kaverit asuu ihan lähellä, ratikka kulkee kaksi pysäkinväliä Virulle, vanhasta kaupungista voi baari-illan jälkeen kävellä kotiin… Täydellistä! Ollaan sisustettu tätä urakalla ja tästä tulee vielä ihan meidän näköinen pieni koti! 

Maailman söpöin keittiö (ja kämppis)

Miniostoskärryt Tigerista, ehkä söpöimmät ikinä??

Mun huone, mulla on parveke!

Kaikki mitä nainen tarvitsee: lemppareimmat hajuvedet, vartalovoide ja Macin parhaat huulipunat (tietysti Iittalan Kastehelmessä). Huomatkaa hyllyn uutuus, elämäni ensimmäinen Victoria's Secret bodymist.

Iltaisin koko rappukäytävä muuttuu kullanoranssiksi 

Näkymä rappukäytävän ikkunasta sisäpihalle

Koti!

Pyörä parkissa

Meillä on ilmeisesti kissatrendi meneillään koulussa, sillä useampi mun luokkakaveri hankki kissan kesällä. En pistä pahakseni tosin, sillä pääsin "catsittaamaan" ehkä maailman söpöintä kissanpentua nimeltään Miu Miu. Vietettiin Miun kanssa huippu perjantai-ilta katsoen Mad Maxia, syöden pizzaa ja nuokkuen sohvalla söpösti vierekkäin. Miun lempparipaikka nukkua on ehdottomasti olkapää tai ihan vaan sylissä. Kattokaa nyt kuinka söpö hän on!






Maa-il-man SÖPÖIN!!!!

Seikkailtiin Kerttulin kanssa Telliskivessä yks päivä. Kerttuli tutustutti mut ihanaan olut- ja viinipuotiin nimeltään Sip. Sipistä voi shoppailla virolaisten ja muunmaalaisten pienpanimoiden oluita. Puoti on itsessään jo ilo silmälle ja hyvä olut on erinomainen syy hypätä ratikkaan ja matkata Telliskiveen. Toki Telliskivessä on paljon muutakin nähtävää!








Tänään Emppu tuli päiväristeilylle Tallinnaan. Käytiin syömässä Estonian Burger Factorissa lounasta. Erehdyttiin molemmat tilaamaan omat ranskalaiset hampparin kylkiäisiksi. Todettiin jälkeenpäin, että oltaisiin pärjätty mainiosti ilman ranskalaisia tai edes jakamalla yhdet. BBQ-burgeri hipoi täydellisyyttä. Pihvi oli paistettu mediumiksi ja raikkaat lisukkeet rapsakan sämpylän sisällä osui makuhermoon kuin nyrkki silmään. Vannoin burgerin jälkeen etten enää koskaan syö mitään, mutta neljä tuntia myöhemmin löysin itseni Cubanitan terassilta pastan ja siiderin seurasta. Bulkkauspäivä for the win. 



Käytiin Empun kanssa nauttimasta auringonpaisteesta Baltijaamin torilla ja löysin kotimaisia mustikoita ja puolukoita kolmella eurolla kilo! Mustikat levähti kassiin ennen kuin pääsin kotiin mutta mitäpä tuosta, nyt on pakkasessa marjoja! Baltijaamin pienet antiikkipuodit on ihan mahtavia, samoin yksittäiset kojut joissa myydään romua kirjaimellisesti laidasta laitaan. Sieltä saa oikeasti ihan mitä vaan, kaukosäätimistä työkaluihin ja astioista koruihin. Käytiin kävelemässä Kalamajassa ja ihailemassa alueen söpöjä puutaloja. Ratikassa kuin onnenkaupalla vältyttiin lipuntarkistajilta, täydellinen päivä siis kaikenkaikkiaan. 

"Hei ota musta kuva ton söpön oven vieressä!" Kuvan ihana neule löytyi Vintage Humanasta hintaan 8 euroa!

Ostin hassun kupin kierrätyskeskuksesta, 0,4 euroa

Kuin kaksi marjaa

Perinteisesti tähän loppuun tuuppasin vielä kuvat, jotka ei sopinut mihinkään yllämainittuun kategoriaan! 

Onnelliset uudessa kodissa!

Ostin iiiiihanat korkkarit H&M:sta ja poseerasin meidän rappukäytävän ihanassa iltavalossa! Mä tykkään tästä kuvasta koska siitä oikein paistaa, kuinka hyvin mä voin!

Pakollinen ruokakuva. Heitin lautaselle vähän niitä sun näitä jämiä ja loin annoksen, jota voisi vaikka tarjoilla ravintolassa. Punajuuret on parhaita! Ja lihapullat.

Uudessa Kelmissä olusella jos toisellakin

Seuraava kuva ansaitsee ihan oman tekstinpätkänsä. Otin meinaan uuden tatuoinnin! Oon joulukuusta saakka mietiskellyt pää sauhuten, ottaako uutta leimaa ja jos, niin mitä ja mihin ja milloin (ja millä rahalla). Lopulta saatuani vähän ylimääräistä massia kesätöistä pääsin helpottamaan musteaddiktiota Duck's Tattoossa Kirillin osaavissa käsissä. Hän teki mulle ihanan tekstin jalkapöytään, "Sådant är livet" (suom. "Elämä on", eng. "Such is life"). 

FAQ
Q: Miksi tuo teksti?
A: Se on aina ollut mun motto jollain lailla, tarkoittaen että joskus asioita tapahtuu ilman että voimme siihen juurikaan vaikuttaa, ja se on osa elämää. Silloin täytyy vaan todeta että sådant är livet.


Q: Miksi ruotsiksi?
A: Kuinka dorkalta kuulostaa "Elämä on"? Yhtä dorkalta kuin DNA-mainokset. Englanniksi tuo taas olis ollut aika mitäänsanomaton, tylsä suorastaan. Mä pidän ruotsinkielestä, olen tosi ylpeä mun kielitaidosta ja ruotsiksi toi kyseinen lause näyttää ja kuulostaa kauneimmalta. Mikään muu kieli kuin edellämainitut ei juurikaan merkitse mulle mitään. Siksi.

Q: Sattuiko?
A: No vähän. Mutta odotin että sattuisi enemmän. Sanotaanko että joissain paikoissa tuntui tosi epämiellyttävältä mutta ei todellakaan mitään sietämätöntä kipua. Suosittelen 5/5.

Q: Mitäs sit kun kyllästyt tuohon?
A: No en kyllästy. Se on tossa jalkapöydässä siksi että en näe sitä koko ajan ja että muutkaan ei näe. Eri asia olis leimata jotain naamaan tai edes käteen. Toi on hyvä paikka ja pohdin kyllä tosi pitkään tahdonko juuri tuon juuri tuohon juuri nyt. Ja mä tahdoin. Se on täydellinen, mä rakastan mun tatuointeja.

Duck's Tattoo on mahtava, suurkiitos sinne päin!

Tässä mun pizzataksi

Suunnitelmissa on tosiaan kirjoitella vähän kesän meiningeistä tänne, mutta mun suunnitelmat aina tiedetään. Elämästä Tallinnassa aion joka tapauksessa postailla säännöllisen epäsäännöllisesti, joten pysykäähän linjoilla! Palautetta olen myös aina valmis ottamaan vastaan, jos kenenkään pyllyä jokin asia kutittelee, hihi.

Ihanaa syksyä, elämä on parasta!
– Krista


P.S. Tsekatkaahan Lang Leavin runoja, löysin hänet vasta ja rakastuin!