perjantai 1. huhtikuuta 2016

THAIMAA – osa kaksi: Cha-am ja Hua Hin

Thaimaa-sarja jatkuu!

Sain käsiini vihdoin filmille ottamani Thaikku-kuvat ja pääsen postaamaan! Otin kuvia Canon AE-1 Program -kameralla, ja osa on ihan vaan puhelimella napattuja. Tässä postauksessa ajattelin kertoa Cha-amista jossa vietimme kuusi yötä, sekä Hua Hinistä jossa kävimme käymässä pari kertaa. Bangkokista tulee ihan omaan postaukseensa juttua.



Cha-am. Pieni lomakylä Siaminlahden länsipuolella, kutakuinkin 150 kilometriä Bangkokista etelään. Cha-am on paikallisten suosima lomakohde ja suurista kaupungeista matkustetaan sinne viikonloppulomalle. Kuningasperheen suosima lomakohde, hitusen Cha-amia suurempi Hua Hin on vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Cha-amissa ei ollut juurikaan länsimaisia turisteja, pääasiassa eläkeikäisiä ruotsalaisia ja norjaisia, meitä suomalaisia oli ihan pari hassua. 

Varasimme hotellihuoneen hotels.com:ista, hotellista nimeltään Tara Mantra, ja maksoimme pyöreästi 30 euroa per yö per naama. Myöhemmin meille selvisi että huoneemme hinta normaalisti on yli 150 euroa yöltä. Matkustimme kuitenkin sesongin ulkopuolella joten saimme mojovan alennuksen. Hotelli sijaitsi aivan rantakadun kupeessa, erään toisen suositun hotellin vieressä. Hotellihuone ja koko hotelli oli ihan mielettömän upeita. Meidän huone oli ihan uima-altaan vieressä (joita oli kolme kaiken kaikkiaan koko hotellissa) kolmannessa kerroksessa. Hotellissa oli niin vähän vieraita että saimme käytännössä makoilla altaalla keskenämme. Huoneen hintaan kuului lisäksi buffetaamiainen, jolla tarjoiltiin niin paikallisia kuin länsimaisia herkkuja. 


Puhelinkuva hotellihuoneesta

Tuossa vasemmalla kun on noita parvekkeita, meidän huone oli yksi niistä mutta ihan vasemmassa reunassa, niin että se ei nyt näy tässä kuvassa



Keskipäivällä kaikkein kuumimpaan aikaan lämpötilat kipusivat lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Rannan tuntumassa oli ihan siedettävä olla, mutta heti kun siirtyi tuulensuojaan, alkoi armoton hikoilu. Rantakadulta kannatti kuitenkin lähteä kävelemään muualle, sillä heti seuraavilla kaduilla oli paikallisten taloja ja pihoja. Toisilla pihoilla seisoskeli varjossa lehmiä ja kanoja, toisilla taas seisoi autonromuja tai muuten vaan kasoittain roskaa. Mereltä päin sisämaata kohti lähti kiemurtelemaan kuivahtanut, haiseva joki. Myös skoottereilla pörrätessämme löysimme mielenkiintoisia alueita ihan läheltä rantakadun turistialuetta. Mulla ei valitettavasti sattunut kameraa noille reissuille, vähän harmittaa.

Vietimme yleensä vuorokauden kuumimman ajan hotellin altaalla rentoutuen. Illan viiletessä lähdimme liikkeelle, milloin mihinkin. Rantakadulla oli useita miellyttäviä ravintoloita, joista sai jääkylmiä hedelmäsmoothieita ja mausteista thairuokaa edullisin hinnoin. Kampaajalla ja hieronnassa käynti oli myös edullista puuhaa, pulitin kahdesta tunnin hieronnasta yhteensä 500 bahtia, mikä on pyöreästi kolmisentoista euroa. Rantakojuissa myytiin mitä kummallisempia ruokia, joista suosikeiksi jäi baananeista tehdyt letut suklaakastikkeella.




Yhtenä päivänä lainasimme hotellilta polkupyörät ja poljimme sisemmälle Cha-amiin etsimään markettia ja katselemaan, mitä löytyy. Ostimme ison kasan tuoreita hedelmiä naurettavan edullisesti ja nautimme niitä seuraavana päivänä jääkaapista lounaaksi. Jäinen tuore ananas on muuten aika hyvää kuumana päivänä. Vuokrasimme myös skootterit vuorokaudeksi ja ajelimme niillä sekä Cha-amissa että Hua Hinissä.

Tämä oli valtavan kokoinen, ikään kuin telttamainen halli, jossa myytiin käytännössä ihan mitä tahansa satut tarvitsemaan

Sama rojuhalli. Niin paljon muovia.

Edelleen sama halli.



Hän odottaa kyytiä

Meidän supersymppis hedelmäkauppias joka pilkkoi ananakset ja mangot valmiiksi



Paikallisten ruokatori. Yritettiin arvailla mitä heillä oli myynnissä mutta mysteeriksi jäi moni ruokalaji.




30 bahtin (0,8 euroa) lounas



Hua Hinissä vierailimme tosiaan kahdesti. Olimme käyneet Cha-amissa eräällä pienellä (ja ilmeisesti koko kylän ainoalla) baarikadulla mutta siellä oli hitusen kuollut meininki. Ihan hauskaa mutta turisteja oli niin vähän että olo oli hivenen kiusaantunut. Päätimme siis lähteä seuraavana iltana Hua Hiniin taksilla katselemaan meininkiä. Hintataso oli heti korkeampi ja farangeja oli huomattavasti enemmän. Meno oli kuitenkin ihan yhtä surkea, Cha-amissa oli melkeinpä hauskempaa. Prostituoituja oli joka puolella, paljon enemmän kuin olin kuvitellut, joko houkuttelemassa turisteja baariin tai länsimaalaisen miehen käsipuolessa. Jossain vaiheessa alkoi vähän ahdistaa joten suunnattiin Burger Kingin kautta kohti kotia.

Käytiin myöhemmin Hua Hinissä uudestaan päiväsaikaan. Vuokrattiin tosiaan skootterit ja ajeltiin niillä 25 kilometriä tienvarressa kunnes saavuttiin kaupunkiin. Oltiin netistä luettu paikasta nimeltä Chopstick hill, jossa oli kuulemma ranta, temppeli sekä apinoita. Pienen ristiin rastiin ajelun jälkeen löydettiin perille. Kuumuus oli sietämätön, varsinkin kun temppelille piti kavuta järjettömän korkeat ja jyrkät portaat, mutta olen tosi iloinen että käytiin siellä. Temppeli oli kaunis ja apinoiden puuhailua oli hauska seurata. Aikuiset istuskelivat varjossa ja ottivat lepiä, ja pienemmät nahistelivat rantavedessä. Turisteja oli myös jonkin verran, kuten myös meitä ahdistelevia rantarolexmyyjiä, mutta paikka oli siitä huolimatta viihtyisä.




Puhelimella napattu kuva temppeliltä


Cha-am oli täydellinen paratiisi ja tuntui haikealta jättää se taakse. Voin suositella kyseistä kohdetta ihan jokaiselle, etenkin jos hakusessa on simppeli rentoutumisloma lämmössä. Merivesi oli kuin kylpyvettä, ihmiset olivat ystävällisiä ja kaikki oli helppoa ja halpaa. Eniten ikävöin kuitenkin tropiikin öitä, kun ulos lähtiessä ei tarvinnut mukaan muuta kuin rahaa. (Terveisin talvella baariin lähtiessäni pakkaan laukkuun toppahousut.)

Kuten luvattu, seuraavassa postauksessa kirjoittelen seikkailuista suuressa ja ihmeellisessä Bangkokissa.



Hassusti tuplavalottunut kuva koirasta

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kevään parhaita



Ihanaa! Tallinnaan on tällä viikolla saapunut kevät ihan toden teolla! Tänään oli niin ihana aurinkoinen sää, istuttiin kavereiden kanssa koulun edessä vaikka kuinka pitkään paistattelemassa. Oon hitaasti mutta varmasti kaivellut kevätkuteita esiin, mulla tän kevään kovin juttu on farkkutakit! Oon hamstrannut niitä pari Vintage Humanasta – mistäs muualtakaan. Kaikkea muutakin kivaa on sattunut mukaan.

Uusi lemppari hajuvesi, ostin edullisesti Bangkokin lentokentältä
 
Macin Relentlessly Rediä huulissa
Ja tässä puolestaan Macin Taupea – niin ihana sävy


Thaimaassa tuli shoppailtua ihan älyttömästi. En viitsi kaikkea listata, kun osa ostoksista oli viiden euron rantarättejä tai kaikenmaailman kasseja ja pussukoita. Muutamat ihanat kengät (ylläri, hehe) tarttui matkaan myös.

Platformia ja glitteriä – ööm yes please??
Arvatkaa onko aidot


Ja toki hipsteri kun olen, myös Vintage Humanaa tulee koluttua tiuhaan tahtiin. Asiaan ei toki vaikuta se fakta että se on tossa ihan vieressä. Aina loppukuusta Humanassa on alepäiviä jolloin kaikki tuotteet maksaa kolme tai kaksi tai niin edespäin euroa ja silloin pitää yrittää vähän hillitä itseään. Meinasin yks päivä ostaa kymmenen neuletta ja kolme takkia kun ne kaikki oli kolme euroa kipale. 

"Lev, don't let me buy one jacket!"



Ihana glitterpaita joka maksoi kaksi ee!

Maailman söpöin avaimenperä H&M:stä





Kivaa kun kämppis tuo kukkia

Luumua

Kämppisaikaa Nopissa


Kevään paras pastaresepti, olkaa hyvät!

Päärynää ja sinihomejuustoa

Paistettua kanaa ja kermaa

Kaikki sekaisin vaan kunnes juusto sulaa!


Onnea jos pääsit tänne saakka ja ihanaa kevättä!

THAIMAA - Osa yksi: matkustus

Hei!

Olimme tosiaan Empun kanssa kymmenen päivän matkalla Thaimaassa. Ensimmäiset kuusi päivää vietimme pienessä lomakylässä nimeltään Cha-am. Luin netistä sen olevan paikallisten suosima viikonloppulomakohde ja sieltä toivoimme löytävämme kaipaamaamme rauhaa ja rentoutumista. Kolme viimeistä päivää vietimme suuressa mahtavassa Bangkokissa. Reissulta kotiinpaluusta on nyt kulunut reilu viikko enkä ole saanut vietyä filmirullia kehitettäväksi, joten Thaimaa-postauksia saa vielä hetken odotella. Ajattelin kuitenkin nyt lyhyesti kirjoitella miten me päästiin kohteeseen saakka ja millä keinoin, ja kuinka matkustus sujui.


THAIMAAHAN 

Ihan ensimmäiseksi varattiin lennot venäläisen Aeroflot-yhtiön kautta Helsingistä Moskovan kautta Bangkokiin. Aina kertoessani jollekulle matkastamme he kauhistelivat, kuinka uskallamme lentää Aeroflotilla. Luimme netistä kuitenkin arvosteluja ja muut ihmiset olivat olleet varsin tyytyväisiä yhtiöön, ja se oli kuitenkin huomattavasti halvempi kuin kilpailijat. Ja tietysti mukana venäjäntulkkina mulla oli Emppu, jos ongelmia olisi ilmennyt. 


Lentomme lähti Helsingistä lauantaina puolenpäivän aikoihin. Lento Moskovaan oli varsin lyhyt, mutta siellä meitä odottikin kuuden tunnin vaihto. Moskovan lentokenttä oli jonkun nettisivuston mukaan ränkätty maailman kolmanneksi huonoimmaksi, eikä ihme. Noin 45 minuutissa olimme käyneet kaikki kiintoisat kaupat läpi ja pohdimme, kuinka kuluttaa seuraavat viisi tuntia. Löydettiin lopulta pieni baarin tai kahvilan kaltainen jossa bisse oli halpaa ja ryhdyimme tappamaan aikaa.



Lento Moskovasta Bangkokiin nousi onneksi illalla, joten ajatuksenani oli kuluttaa reilu kahdeksan tunnin lento nukkuen. Meille tarjoiltiin vielä illallinen koneen noustua minkä jälkeen ummistin silmäni ja koitin torkkua. Koneessa vedetyt unet ei tietysti olleet mitkään mukavimmat, penkki kun ei kallistunut juurikaan ja pitkät koipeni eivät meinanneet mahtua edessä olevan penkin alle. Heräsin lopulta katkonaisten unien jälkeen ja lentoaikaa oli vielä pari tuntia jäljellä. Aamiaistarjoilun jälkeen kone alkoi vihdoin laskeutua ja olin niin turvoksissa etten koskaan varmaan ole ollut. Olo oli muutenkin suhteellisen kauhea katkonaisten unien ja hiilaripitoisen ruoan (ja niiden muutaman oluen) jälkeen, mutta ajatus palmurannoista antoi voimia.




Päästyämme koneesta ulos sekä odoteltuamme aikamme passintarkastuksissa sun muissa kävimme vaihtamassa kevyemmät vaatteet päälle ja suuntasimme ovista ulos Bangkokin kosteaan kuumuuteen. Vielä olisi edessä parinsadan kilometrin matka Cha-amiin. Olimme netistä lukeneet että halvin ja mukavin keino matkustaa ovat niin sanotut minivanit. Pyörimme terminaalin edessä olevalla pysäköintialueella tovin mutta emme keksineet, kuinka sellaisen löytää. Lopulta käännyimme Googlen puoleen ja totesimme, että minivanit lähtevät jostakin Bangkokin keskustasta, eivät suinkaan lentokentältä. Se siitä sitten. Olimme niin rikki ja poikki pitkästä matkasta Thaimaahan, että otimme suosiolla taksin. Hintaa taksimatkalle tuli 2500 bahtia (noin 65 euroa), mikä on kaiketi ihan kohtuullinen noin pitkästä matkasta ilmastoidussa autossa. Halvemmalla oltaisiin päästy minivanin kyydillä, jolla matka olisi taittunut noin 450 bahtilla (reilu 10 euroa) mutta ei todellakaan jaksettu painua Bangkokin melskeeseen tavaroinemme etsimään moisia. Matka Cha-amiin taittui torkahdellen ja maisemia ihmetellen. Lisää Cha-amista ja kaikesta muusta tulossa seuraavissa Thaimaa-postauksissa.

Taksissa

Perillä!

Pysykäähän kuulolla!

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Onnellisuus

Hei!

Lempparein keväthuulipuna (Mac Neon Orange)

Koko alkanut vuosi on ollut ihan huippu ja meininki sen kuin vaan paranee! Kai se on kevätaurinkokin joka piristää mutta tuntuu että asiat vaan loksahtelee kohdilleen yksi toisensa jälkeen. Mulla on valtavasti syitä olla onnellinen ja mä olenkin, ihan järjettömän onnellinen. Tällä hetkellä elämä vaan on niin mahtavaa.

Lapin reissun jälkeen matkakuume vaan kohosi joten varattiin Empun kanssa meille lennot, ja huomenna olisi viimein lähtö. Nimittäin Thaimaahan! Ensimmäistä kertaa Aasiaan, arvatkaa kuinka into pinkeenä oon! Eniten tietty ootan Thaimaan lämpötiloja, +35°C paikkeilla pitäis mennä, onneksi hotellissa on uima-allas. Mutta lueskelin innoissani talismaaneista ja uskomuksista ja uskonnosta ja laeista ynnä muusta, tuntuu että on lähdössä niin erilaiseen kulttuuriin. Sama fiilis oli muinoin Senegaliin lähtiessä. Huomenna tosiaan lähtö, lennetään ensin Moskovaan ja hengaillaan lentokentällä kuutisen tuntia, illalla nousee kone kohti Bangkokia ja sunnuntaiaamuna ollaan perillä. Bangkokista jatketaan saman tien matkaa Cha-amiin, varattiin sieltä hotelli kuudeksi yöksi. Vikat kolme yötä ollaan Bangkokissa. Cha-am on internetin mukaan rauhallinen, paikallisten suosima lomakohde josta on matkaa Hua Hiniin kolmisenkymmentä kilsaa, eli jos löhöily kyllästyttää, voidaan lähteä sinne päiväksi. Voin luvata että aion kirjottaa reissusta ihan älyttömästi, sekä postata tuhottoman paljon kuvia!

Minä

Kouluhommaflow


Äippä tuli käymään Tallinnassa taas moikkaamassa. Päätettiin mennä yhdessä syömään ulos ja haluttiin kokeilla jotain uutta, joten ehdotin Lendav Taldrikia. Olin kuullut huhua että paikka on hyvä mutta yllätyin suuresti, kun meille selvisi että paikkahan tarjoilee intialaista ruokaa. Seuraava yllätystekijä oli ruoan tasokkuus! Oltaisiin nuoltu lautaset puhtaaksi mutta ei jaksettu koska ruokaa oli niin paljon, vieläpä kohtuulliseen hintaan. Myös sisustus oli tosi viihtyisä, palvelu erinomaista, kaiken kaikkiaan ihana paikka. Uusi lemppari Gotsun rinnalle on löytynyt! Pitää käydä arvioimassa lisää.




Ihanat samosat


Tässä tasapainon vuoksi ruoka-annos kotoa.



Vuotuinen Vartiovuoren Tyttöjen ja Poikain värijuhla järkättiin myös taannoin, saavuin Helsinkiin tätä varten ja sonnustauduin siniseen. Lähdin paniikkishoppailemaan kirppiksille juhlapäivänä ja löysin alapuolella esitellyn upean pyjaman housupuvun illaksi. Itse juhla on partiotapahtuma ja tietysti päihteetön mutta illalla lähdettiin porukalla ulos ja olin ostanut Tallinnasta tosi nättiä skumppaa meille!





Teeman mukaisesti kaikki tarjottavatkin oli (enempi tai vähempi) sinisiä



Kekkereiden teemana oli babyshower-juhla, joten me kisailtiin muun muassa vaipanvaihdossa, syöttämisessä, tarinan keksimisessä sekä kehiteltiin omat Piltti-ruoat tiimeissä.




Nätti skumppa

Takaisin Tallinnaan

Olen valokuvannut ahkerasti jo kauan, mutta jokunen vuosi sitten löysin äidin vanhan filmikameran ja innostuin analogisesta kuvaamisesta ihan tosissani. Ostin itselleni ihan oman Canon AE-1 Programin ja olen sillä aina kausiluontoisesti kuvannut, enempi tai vähempi. Filmikuvaus on huomattavasti kalliimpaa kuin digitaalinen, mutta voi pojat, on se sen arvoista. Jokainen kuva on arvokas omalla tavallaan, koska sitä tulee sommiteltua kauemmin ja sen tahtoo onnistuvan kerralla, varsinkin jos on vain 24 kuvan filmirulla kamerassa. On myös jännittävää viedä filmi kehitettäväksi ja nähdä, mitkä kuvista onnistuivat. Osa allaolevista kuvista on juurikin kyseisellä kameralla kuvattu viime vuonna. Innostuin jälleen filmikamerasta ja huomasin, että sisällähän on lähes täyteen kuvattu filmirulla. Vein sen kehitettäväksi ja olin todella positiivisesti yllättynyt löytäessäni kivoja Tallinna-kuvia!









Filmille otetuissa kuvissa on myös vaan niin erilainen tunnelma kuin digitaalisissa. Värit on paljon syvempiä ja kirkkaampia. Mulla on myös älyttömän hyvä linssi tuossa, Canonin 50mm F1.4. Kuvista tulee vaan niin teräviä. Allaolevat kuvat on tältä vuodelta.

Kerttuli



Paljon kaikkea muutakin on meneillään! Sain uuden duunin kevääksi ja kesäksi, siitä tulee myöhemmin infoa kun kaikki varmistuu, mutta oon siitä tosi innoissani. Ja kun palaan reissusta, kevät on jo toivottavasti pitkällä ja mulla on vaikka mitä huikeita suunnitelmia kesäksi! Mun koko elämä kaikkine osa-alueineen tuntuu olevan vaan niin kohdillaan. Mahtava fiilis. Seuraavat kymmenen päivää aion nauttia lämmöstä, thairuoasta, lomasta ja kaikesta uudesta mitä koen. Olisipa jo huominen!

Näihin kuviin ja tunnelmiin (ilta-aurinko olohuoneen ikkunassa)!

Moro!