Lahden tuolla puolen: Arki rullaa

Heissulivei! Pahoittelut tästä piiiitkästä hiljaisuudesta. Oon aika huono päivittelee tätä blogia ja sanonpahan vaan, ei oo hirveästi ollut ylimäärästä aikaa istuksia koneen ääressä. Mutta nyt ilahdutan teitä taas postauksella ja toivottavasti saan seuraavan kirjotettua nopeammin!

Arki on tosiaan lähtenyt rullaamaan ihan omalla painollaan. Koulu on toistaiseksi aika rentoa, kursseja kun ei ole kovin montaa ja kotitehtäviä ei juuri ole. Tänään oli niinkin rankka päivä, että makasin säkkituolissa puoltoista tuntia Performance Skills -tunnilla. Se on muuten hauska kurssi. Meidän opettaja on hieman ikääntyneempi herrasmies, joka pistää itsensä likoon joka tunti, että me oppilaat uskallettaisiin myös hieman irroitella. Yleensä näillä tunneilla me saadaan joku tehtävä, joka me käydään vuorotellen esittämässä kameran pyöriessä. Tarkoituksena on harjoitella äänenkäyttöä ja yleisesti esiintymistä yleisölle. Esimerkiksi tänään me oltiin kuvitteellisessa työhaastattelussa, jossa meidän piti esittää kotona tehty päästä keksitty CV. Opettaja on tosi kannustava mutta antaa myös suoraa palautetta. Toinen mun lempparikursseista on Sound Recording. Ensimmäisellä luennolla katottiin pätkä elokuvasta ja käytiin läpi, mitä kaikkia ääniä siinä oli käytetty, sekä mitä jätetty pois. Oon oppinut tosi paljon äänten käytöstä elokuvissa sekä ihan yleistietoa äänestä (fysiikkaa, jee). Maikka on myös tosi kiva! Valokuvauskurssi Visual Composition on myös kiva, tietty. Meidän opettaja todella tuntee valokuvaamisen salat ja on tosi kärsivällinen! Meillä oli kotitehtävänä ottaa maisema- ja henkilökuvia erilaisissa valaistuksissa. Menin tunnilla luokan eteen näyttämään mun kuvia ja joka kuvasta opettaja löysi jotain hyvää sanottavaa. Kaiken kaikkiaan, koulunkäynti on tosi kivaa ja motivoivaa!

Kuvamateriaalia kuvausreissulta Visual Composition -kurssia varten

Oli kivempi heitellä leipiä ku kuvata

Koulumatkalla Kerttulin kanssa

Sumu huii

Oon myös saanut ison liudan kivoja kavereita! Meiän AV Media -porukka on ku yhtä suurta perhettä. Käydään aina vähän sekalaisessa porukassa syömässä hypärillä tai koulun jälkeen, joko luokkalaisten, muiden kurssikavereiden tai vaihtareiden kanssa. Eilen käytiin porukalla Baltijaamin viereisellä venäläisellä torilla, josta saa vihanneksia ja hedelmiä suht edullisesti. Kyseiseltä torilta löytyy myös kirpparihenkisesti kaikenlaista neuvostoaikaista tavaraa sekä yleishyödyllistä roinaa. Harmi etten tajunnut ottaa kuvia, ehkä joku toinen päivä! Viikonloppuna tutustuttiin myös 2. vuoden opiskelijoihin, jotka jako meille hyödyllisiä vinkkejä ja samaistuivat meidän turhautumiseen, kun tää opintojen alku on ollut yhtä hässäkkää. Viihdyn myös asuntolassa ihan hyvin, vaikka tilanpuute turhauttaa ja viereisestä huoneesta kuuluu sillon tällön laulua myöhään yöllä tai aikaisin aamulla (tai yleensä sekä että). Kaikki naapurit on tosi kivoja ja aina on seuraa bussimatkalla kouluun tai kotiin.

Pääasiassa elämä hymyilee, varsinkin viime päivinä kun sää on ollu ihan uskomattoman kesäinen, on voinu viilettää T-paidassa ulkona! Kaikki meidän koulussa on tosin saanu jonku ilkeen flunssan, joka mullakin on jatkunu jo melkeen viikon. Että kannattais ehkä pohtia tätä T-paita-aspektia vielä…

Toissapäivänä ei elämä niinkään hymyillyt. Olin aamulla lähdössä kouluun ja meinasin napata kotiavaimet matkaan kun totesin, että niitä ei löydy mistään. Pengoin koko huoneen ylösalaisin ja melkeen myöhästyin koulusta, mutta ei avaimia missään. Yritin kuumeisesti miettiä, mihin olisin voinut ne tunkea, päädyin lopulta olemaan sataprosenttisen varma, että olin sunnuntaina illalla tullut ne kädessä kotiin. Olin koko päivän koulussa ihan älyttömän ahdistunut ja itku kurkussa. Tuli ekaa kertaa myös koti-ikävä. "Miksen oo Helsingissä, siellä ei ois haitannu et oon hukannut avaimet." Päästyäni asuntolalle kävin lainaamassa Kalevilta (landlord) vara-avaimet ja pengoin huoneen vielä kertaalleen. Lopulta löysin ne typerät avaimet sängyn alta. Suuri kivi vierähti sydämeltä. Jälkeenpäin mietin, miksi ihmeessä otin noin suuren ahdistuksen jostain avaimista. Hei haloo. Avainten hukkaaminen nyt ei oo kovin vakava asia. Kai se on sitäkin, kun kaikki on muutenkin uutta ja jännää, niin vastoinkäymiset tuntuu moninkertasilta. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tänään matkalla bussipysäkiltä asuntolalle yritin napsia vähän fotoja mun asuinympäristöstä. Tossa ihan vieressä on pieni, likainen lammikko, jonka ohi kävelen joka päivä. Yleensä kävelen siitä jonkun kanssa tai mulla on napit korvissa. Tänään pysähdyin ensimmäistä kertaa kolmen viikon aikana oikeasti katsomaan, mitä tuo lätäkkö pitää sisällään. Oon muutamia kertoja nähnyt papparaisen tai pari siinä kalastamassa, mikä on aina vähän mua huvittanut, koska eihän tollasessa vesilämpäreessä voi kaloja olla. Katseltuani tarkemmin lammikkoa, totesin sen kuhisevan elämää! Ensimmäisenä huomasin pikkukalat, jotka sai veden suorastaan kihisemään, niin paljon niitä polskutteli aaltojen alla. Aikani seurattuani kaloja huomasin jonkun elukan uivan lammen poikki. Sehän oli rotta. Erittäin pullea, pieni ja söpö rotta. Yritin napata kuvaa talttahampaasta kun huomasin, että niillähän on valtaisa kommuuni lammen rannoilla. Rotta toisensa perään kulki mun ohi, juurikaan piittaamatta ihmisestä. Kaikkea sitä.

Ankkoja

Rotta pulikoi

Taiteellinen kuva asuntolasta

Kaikenlaista tapahtumaa on mahtunut viime viikkoihin, ja en ala nyt jaaritella niistä sen tarkemmin. Sen sijaan saatte alempana ihailla epämääräistä kuvakollaasia, joka toivottavasti kiteyttää mun arjen täällä Tallinnassa. Mainitsemisen arvoinen juttu tosin oli se, kun äippä ja iskä kävi moikkaamassa mua viikonloppuna. Vietin yhden yön meidän veneellä Tallinnan satamassa ja nukuin mun rakkaiden koirien kanssa! Käytiin myös syömässä ja vietettiin kivaa perheaikaa. :)

Tosiaan, näihin kuviin ja tunnelmiin!